Tanssipelien
koulukäytöstä
Koululiikunnassa tanssisovelluksia voi
kokeilla siten, että kuva heijastetaan videotykin kautta suuremmalle
screenille. Tosin ei sekään ole este, jos löytyy riittävästi halua. Omassa
koulussani heijastusmahdollisuutta ei ole liikuntasalissa ja viime vuonna
kokeilimme oman iPadini avulla pelaamista muutaman ryhmän kanssa niin, että
yksi oppilaista tuijotti iPadin screeniä ja muut tanssivat perässä. Sittemmin pitkällisen väsytystaktiikan avlla sain työkäyttöön iPadin. Äänet
sentään saatiin kaiuttimien kautta ulos, mutta piuha riitti vain salin
nurkkaan ja se olikin sitten melkoinen näky J
Oppilaat voivat vuorotellen tulla ikään
kuin ”esitanssijoiksi” ja muu ryhmä tanssii taustalla. Esitanssijana toimiminen
voi olla vapaaehtoista, jolloin kenenkään ei tarvitse väkisin tanssia koko
ryhmän edessä. Tanssimista voidaan tehdä vain huvin vuoksi tai ottaa
leikkimielinen kisailu parhaista pisteistä. Osa peleistä mahdollistaa myös
useamman pelaajan samanaikaisesti, jolloin esitanssijoita onkin yhden sijaan esim.
neljä. Mielenkiintoinen on myös Just Dance Nown pelikuvauksissa esiintyvä maininta siitä, että pelaajamäärää ei ole rajoitettu. Voisiko siis koko liikuntaryhmä tai vaikka
koko koulu tanssia samanaikaisesti ja kisata parhaista pisteistä, jos kaikilta
löytyy peliohjaimeksi sopiva puhelin.
Esitanssija vaihtoehtoa enemmän minua
kuitenkin tanssinopettajana kiehtoo ajatus siitä, että tanssipelien kappaleita
voisi käyttää tuntien suunnittelumateriaalina. Olen tätä kokeillutkin ryhmäliikuntatunnilla asiakkaiden ollessa tietämättään koekaniinina
J Opettelin (YouTubesta) Just Dance pelistä tutun
Adriana Granden Problem-biisin, muokkasin vähän sen koreografiaa ja opetin sen kuuden kappaleen (reilu 20 min) aikana ryhmälle. Puolentoista tunnin
liikuntatunnilla ehdittäisiin hyvin opetella ensin opettajajohtoisesti muutama
kappale ja lopputunnista liikkeet olisivat tuttuja itse tanssipeliin. Tämä
vaihtoehto toimisi missä tahansa esittelemässäni tanssipelissä, mutta eniten
minua kiehtoo Just Dance Nown mahdollisuudet.
Ensinnäkin sen kappale- ja artistivalikoima
on luultavasti eniten koululaisiin vetoava tämän hetken hittibiiseineen.
Sitäkin tärkeämpänä pidän kuitenkin sitä, että pelaamista on helppoa jatkaa
myös kotona. Laitevaatimukset tässä pelissä on pienimmät. Lähes jokaisesta
suomalaisesta taloudesta löytyy Mac, PC, läppäri tai tabletti sekä pelaamiseen
soveltuvaa Android tai iOS käyttöjärjestelmällä toimiva puhelin. Lisäksi suurin
osa pelin kappaleista löytyy koreografioineen YouTubesta, jolloin niitä olisi
mahdollista tanssia myös sieltä katsomalla, jos homma kaatuu oikeanlaisen
puhelimen puutteeseen. Tanssimisesta on mahdollista tehdä sosiaalista
Facebookin kautta myös muissa esittelemissäni sovelluksissa, mutta Just Dance
Nowssa on myös videoiden jako mahdollisuus. Rohkeimmat oppilaat voisivat jakaa
parhaimpia tai huvittavimpia suorituksiaan Facebookissa julkisesti tai
tanssimiselle perustetussa ryhmässä.
Sitten ajatus lähtikin lentoon J Seuraavaksi visioitani siitä, kuinka
Just Dance Now -peliä voitaisiin hyödyntää vaikka koulun teemaviikolla (tanssi,
liikunta, digipelaaminen, mobiilipelaaminen…). Kyseessä voisi olla myös pidempi
ajanjakso kuin viikko.
Perustetaan Facebookiin suljettu ryhmä,
joko koko koululle, luokittain tai liikuntaryhmittäin. Facebookissa oppilaat
voivat esimerkiksi äänestää viikon suosikkikappaletta tai -kappaleita
(Facebookin ”kysy kysymys” ominaisuus). Oppilaiden toivomaa kappaletta
harjoitellaan liikuntatunnilla. Noheva opettaja ehtii suunnitella kappaleiden
ympärille tanssitunnin kuten edellä kuvailin ja tunnin lopuksi halukkaat kisaavat pelissä
parhaista pisteistä. Kotona oppilaat voivat harjoitella teemaviikon kohokohtaa
koko koulun smash up peliä varten joko YouTuben avulla tai pelaamalla itse
peliä. Facebookiin voidaan jakaa kotona tehtyjä tanssituloksia. Lisäksi
tulokset tallentuvat GameCenteriin. Facebookiin voidaan jakaa myös videoita
omista tanssisuorituksista. Viikon aikana voidaan kisata parhaista pisteistä,
mutta lisäksi myös pelissä kulutetusta kaloreista tai esimerkiksi siitä kuka
pelaa ajallisesti eniten, useimpia yksittäisiä kertoja tai kenen tanssivideo on hauskin. Teemaviikon lopuksi
tanssivideoista voisi esimerkiksi iMoviella koostevideoa, joka esitetään
yhteisessä palkintojen jaossa. Koulun käytävälle tai liikuntasaliin voitaisiin
viikon aikana järjestää välituntien aikana tanssikisoja. Palkintojen jaon
yhteydessä voitaisiin järjestää vielä kunnon Smash-up tanssi koko koulun
voimin. Osa näistä ideoista toimii toki myös muilla sovelluksilla.
Niin. Nyt kun saisin vielä tällä tai edes seuraavalla vuosikymmenellä videotykin liikuntasaliin... Tässä siis vinkkejä teille, joilla välineet jo löytyy. Terveisin kateudesta vihreä.